
Vasemmistoliiton ryhmäaloite 24.9. aluevaltuustossa: Riittävät resurssit päihdehuollon sosiaalipalveluihin
Viime aikojen julkinen keskustelu Alfa-PVP -kriisistä piilottaa pitkään pahentuneen päihdeongelman kytköksen riittämättömiin sosiaalipalveluihin Varsinais-Suomessa. Kasvanut oireilu katukuvassa ja taloyhtiöiden ovilla ja rappusissa ovat usein seurausta sopivien asumispalveluiden puutteesta. Kun päihdeongelmat kasvavat samalla kun resursseista leikataan tulevat pitkään jatkuneet ongelmat laajemman joukon näkyviin.
Huumeita on ja tulee aina olemaan. Huumeiden saatavuutta voi pyrkiä vähentämään, mutta siihen emme Varhassa voi suoraan vaikuttaa kovinkaan paljoa. Sen sijaan Varhan tulisi tehdä töitä kahden päämäärän eteen. Ensinnäkin, että ihmiset eivät ajautuisi huumeiden käyttäjiksi ja riippuvuuteen. Toiseksi, että huumeiden käyttäjiksi ajautuneita tulee auttaa pois riippuvuudesta. Tutkittua näyttöön perustuvaa tietoa vaikuttavista päihdepalveluista on olemassa runsaasti.
Valitettavasti mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat Varhan perustamisesta asti ollut kroonisesti alibudjetoituja. Päihdekuntoutujien terveyspalveluita on viime aikoina vahvistettu, mutta sosiaalipuolella tilanne on edelleen heikko ja esimerkiksi asumispalveluiden osalta jopa heikkenevä (esim. TS 22.9.2025).
Huonosta tilanteesta kertoo Aluehallintoviraston muistutus (28.8.2025), jossa todetaan että Varha on myös säästösyistä evännyt päihdekuntoutujilta heille lain mukaan kuuluvia palveluita. AVI:n huomautuksessa kerrotaan, että asiakkaille tarjotaan liian vähän liian kevyitä palveluita. Silti Varhan strategioita ohjaa edelleen tavoitteet palveluiden keventämisestä.
Kun ihminen on päihdekierteessä, tärkeintä on saada perusasiat kuntoon. Tämä tarkoittaa kotia, usein toimivia mielenterveyspalveluja ja edellytyksiä arjen hallintaan. Näiden lähtökohtien ollessa kunnossa asiakkaat voivat terveydenhuollon avulla työstää päihdeogelmaa. Siksi toimivat ja riittävästi resursoidut sosiaalipalvelut luovat perustan hyville päihdepalveluille.
Karun kuvan luo myös Varhan sisäisen valvontakeskuksen raportit. Esim. raportti valvontakäynnistä Esperi Care Oy – Hoitokoti Ratamo (20.8.2025) kertoo selkeistä ja jatkuvista vaaratilanteista, joihin henkilöstö on vähä vähältä tottunut. Aiemmin päihteettömien päihdekuntoutujien asumispalvelujen yksikköön ohjataan nyt aktiivisesti huumeita käyttäviä henkilöitä. Syynä on ilmeisesti se, että muita asumispalveluja ei ole tarjota. Asiakkaita ohjataan systemaattisesti tarpeisiinsa nähden liian kevyiden palveluiden ääreen.
Tilanne on vaikea, ja siksi kysymme mitä Varha aikoo tehdä, jotta tilannetta voitaisiin parantaa. Tällä valtuustoaloitteella toivomme, että budjettivalmistelua vuodelle 2026 ohjaisi realistinen käsitys päihdekuntoutujien tarvitsemista sosiaalipalveluista. Ainakin seuraavat näkökulmat tulee huomioida:
- varmistaa, että talousarvion valmistelua ohjaa realistinen kuva päihdekuntoutujien ja sosiaalipalvelujen tilanteesta eri yksiköissä
- varmistaa, että Varhan päihdekuntoutujien sosiaalipalveluiden ja myös asumispalveluiden krooninen alirahoitus saataisiin purettua
- varmistaa hoitoa henkilölle, jolla on samanaikainen päihde- ja mielenterveysongelma
- varmistaa, että Varha on varautunut lähiaikojen lisääntyvään palvelutarpeeseen päihdekuntoutujien sosiaalipalveluissa
- varmistaa, että erotamme paremmin palveluketjuissa päihteettömyyteen sitoutuneet päihdekuntoutujat ja aktiiviset huumeiden käyttäjät, siten että kaikkien palvelutarpeisiin voidaan lain edellyttämällä tavalla vastata
Turussa 24.9.2025
Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä