Vasemmistoliitto haluaa riittävän rahoituksen mielenterveys- ja päihdepalveluille Varsinais-Suomessa. Palvelut ovat pitkään kärsineet kroonisesta alibudjetoinnista. Varsinais-Suomen hyvinvointialue on saanut huomautuksen aluehallintovirastolta päihdepalveluiden räikeistä puutteista.
Erityisesti päihdekuntoutujien asumispalveluihin sekä laitoskuntoutukseen pääsyssä on suuria ongelmia. Usein ostettu tai tuotettu palvelu ei myöskään vastaa henkilön todellista tarvetta. Päihdeasiakkaiden määrä on viime vuosina rajusti lisääntynyt ja he ovat entistä nuorempia sekä moniongelmaisempia. Terveydenhuollon lisäksi tarvitaan vahvaa sosiaalityötä.
Ihmisen ollessa päihdekierteessä perusasiat tulee saattaa kuntoon. Ihminen tarvitsee kodin, toimivia lähipalveluita ja tukea arkeen, jotta hän on kykenevä hoitamaan päihdeongelmaansa. Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto haluaa, että maakunnassa lisätään panostuksia nyt, kun Suomen hallitus ajaa leikkauksillaan yhä useampia ihmisiä haavoittuvaan asemaan ja asunnottomuuteen.
Päihde- ja mielenterveyspalveluiden painopiste on siirrettävä erikoissairaanhoidosta ennaltaehkäiseviin toimiin yhteistyössä kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Palveluita on kehitettävä asiakaslähtöisiksi yhteistyössä palveluiden käyttäjien ja kentän työntekijöiden kanssa. Sosiaalihuollon mielenterveys- ja päihdepalveluiden ongelmat näkyvät kaikissa Varsinais-Suomen kaupungeissa kasvavana ongelmana.
Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokous Uudessakaupungissa vaatii, että mielenterveys- ja päihdehuollon kriisiin reagoidaan ja rahoitusta lisätään jo ensi vuodeksi.
Kuva: Kristian Eloluoto, Varsinais-Suomen pelastuslaitos