Puheenvuoro aluevaltuustossa

Arvoisa puheenjohtajisto,

hyvät aluevaltuutetut.

Uupumus.

Se on sana, joka toistui kyselyssä, jonka Helsingin Sanomat toteutti ammattijärjestö Talentian kautta sosiaalialan ammattilaisille kysyäkseen, millaisia vaikutuksia koronakriisillä oli ollut sosiaalialaan.

Liki tuhat ammattilaista vastasi kyselyyn, jonka vastaukset olivat monin paikoin karua luettavaa.

Uupuneita tuntuvat olevan niin autettavat kuin auttajatkin.

Pandemia ei kohdellut meitä ihmisiä tasa-arvoisesti. Joillekin kodista tuli yksinäisyyden vankila, joillekin paikka jossa etätyö tai huoli toimeentulosta mahdollisti päihteiden liikakäytön ja teki pahimmassa tapauksessa kodista turvattoman ja ahdistavan paikan, erityisesti kotikoulussa oleville lapsille ja nuorille.

Sosiaalityö on se yhteiskunnan turvaverkko, joka korjaa tuon pahimman pandemia-ajan vaikutuksia vielä todella pitkään.

Seurasin viime viikolla, niin kuin varmasti moni meistä, itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja ilahduin siitä, että vieraaksi oli kutsuttu niitä terveydenhuollon ammattilaisia, jotka kovan paineen alla hoitivat osuuttaan tästä pandemia-kriisistä.

Hämmennykseni, pettymykseni ja kiukkunikin tosin oli suuri kun ymmärsin, että en nähnyt näiden kutsuttujen listalla yhtään sosiaalityöntekijää, päihde-ja mielenterveysammattilaista, koulukuraattoria tai lastensuojelun ohjaajaa.

Terveydenhuollon ammattilaiset saivat siis yksistään kasvot kiitoksellekin.

Tänään olemme päättämässä Varhan ensivuoden budjetista ja taloussuunnitelmasta, joka kokonaisuudessaan vaikuttaa vähän sinnepäin luodulta arvausbudjetilta.

Kokoon kursitussa 45 sivussa on kuitenkin viiden sivun verran enemmän tekstiä, kuin siinä aiemmassa versiossa jonka aluehallitus palautti valmisteluun.

Pettymyksekseni sosiaalityön osuus on budjetin toiminnallisissa tavoitteissa kuitenkin edelleen nolla, vaikka strategisissa tavoitteissa sosiaalityö on huomioitu kahden kohdan verran, perhekeskusten ja mielenterveys- sekä päihdepalveluiden osalta, kaikista 16 strategisesta tavoitteesta.

Arvoisat valtuutetut,

meillä on ”nyt tai ei koskaan”- mahdollisuus luoda uusi toimintakulttuuri ja uudet toimintakäytänteet sosiaali- terveys- ja pelastuspalveluihin, jotta me kaikki koemme toimivamme yhdellä, yhteisellä, työnantajalle kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Sosiaalipalveluita ei ole varaa unohtaa tässä muutoksessa, sillä meillä ei ole varaa yhteenkään uupuneeseen ammattilaiseen.

Yhtenäisen ja arvostavan organisaatiomallin rakentaminen lähtee tämän salin päätöksenteosta ja päättyy asiakkaiden kotisohvalle.

Tuossa ketjussa meillä ei ole varaa hukata ajatusta, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Systeemi, jonka jokainen osa vaikuttaa toisen osan hyvinvointiin.

Ilman vahvaa, moniammatillista yhteistyötä, sekä ilman sosiaalityötä, me emme turvaa yhdenkään ikäihmisen kotona asumista, paranna yhdenkään työikäisen toimeentuloturvaa tai pelasta yhtäkään lasta kaltoinkohtelulta – yhdessä, edes joka päivä.

Kiitos!