
Puheenvuoro ajankohtaiskatsauksen yhteydessä
Omaishoidon omatiimiin ehkä tärkein osatekijä ovat omaiset. Suunnitelma tehdään ja kehitetään heidän kanssaan yhteistyössä
Todellinen esimerkki: Alzheimeria sairastava dementikko, jonka palvelutarpeen arviossa lukee, että hän tarvitsee jatkuvaa hoitoa, omaiset ovat halukkaita omaishoitoon – mutta sitten tapahtuukin ihmeparantuminen, koska mystinen, kasvoton Kelan virkailija toteaa, ettei hän tarvitse omaishoitoa. Omaisille vanhuksen parantuminen ns ”parantumattomasta sairaudesta” olisi ollut hyvä uutinen, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan sitten käynyt vaan vanhuksen tila huononi entisestään
Kelan ja hyvinvointialueiden kustannuskonflikti tulee vastaan monissa asioissa erityisesti sosiaalipuolella, esimerkki: hallitus pienentää Kelan asumistukia -> harkinnanvaraisen toimeentulotuen tarve kasvaa.
Pitäisi saada selkeys siihen, mitkä päätökset ovat Varhan ja mitkä Kelan. Alzheimer-potilaan palvelutarve ei ole Kelan ratkaistavissa. Omaishoito on Varhalle edullinen hoitomuoto, mutta jos Kela estää tämän mahdollisuuden, niin meidän on turhaa ja jopa haitallista tähän palveluun asiakkaita ohjata. Mielestäni on eettisesti vastuutonta että Kela kieltää Varhan puoltaman omaishoidon tarpeen. Toivon että ne salissa olijat, jotka pystyvät tähän ongelmaan vaikuttamaan, veisivät asiaa eteenpäin.
Puheenvuoro aloitteen vastauksen käsittelyssä
Kiitos virkamiehille ”Varhan on taisteltava asunnottomuutta vastaan” valtuustoaloitteen suht ripeästä käsittelystä, asiahan on akuutti. Voimme esityslistasta lukea, että toimia on tehty ja uusia suunnitellaan. Nostan esiin ja haluan korostaa tässä kohtaa myös tosiasiaa, että asunnottomuuden hoito tulee olemaan jatkuvasti haastavampi ongelma, sillä 23-24 vertailussa Soihdun yhteydenottojen kautta tilastoitu aikuissosiaalityön yhteydenottojen määrä on noussut vuodessa 40%, erityisen suuri kasvu on ollut yhteydenotoissa, jotka koskevat vuokranmaksuhaasteita, häätöä tai asunnottomuutta. Emme voi suunnitella asunnottomuuden haasteisiin tarttumista olemassa oleviin lukuihin pohjautuen, vaan meidän tulee suunnitella toimintoja ja suhtautua ongelmaan tulevaisuudessa suurempana, kuin miltä tällä hetkellä näyttää