Ryhmäpuheenvuoro aluevaltuusto 20.5.2025
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut kollegat ja muut kuulijat.
Tervehdin ilolla sitä, että monet ryhmämme huomiot nousivat esiin jo edeltävien puhujien puheenvuoroissa. Tämä lupaa varmasti hyvää yhteistyötä myös tulevalla valtuustokaudella.
Tilinpäätös vuodelta 2024 on mitä on, emmekä menneeseen voi enää vaikuttaa. Kuitenkin tilinpäätös asiakirja pitää sisällään monia huolestuttavia merkkejä tulevasta. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmalla on eri sektoreiden talousarvio saatu kyllä pakotettua raamiin, mutta saman aikaisesti näiden säästötoimenpiteiden seurauksena palveluiden saatavuus on heikentynyt. Sairaaloiden vuodepaikat eivät riitä ja päivystyksen ruuhkat vaarantavat jo potilasturvallisuuden. Avoterveydenhuollon hoitoon pääsy on heikentynyt, ilta- ja kiirevastaanottoja supistettu. Vastaus valtuutettu Saarikon kysymykseen, onko perusterveydenhuolto vahvistunut, on siis ei ole. Tuta-ohjelma on kohdellut kovakouraisimmin juuri sote-lautakunnan alaisia palveluita. Sosiaalipalveluissa on palveluiden kriteereitä kiristetty, siten, etteivät kaikki aiemmin palvelua saaneet sitä enää saa. Tästä hyvä esimerkki on omaishoidon tuki, jonka piiristä moni aiemmin tukea saanut on pudonnut pois. Sama koskee määrärahasidonnaisia palveluita, joita ei voida antaa enää loppuvuodesta määrärahojen ollessa loppu. Tällainen palvelu on esimerkiksi sosiaalinen luototus, jonka tarve näinä epävarmoina aikoina on kasvava, mutta määrärahat täysin riittämättömät. On selvää, että maan hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset tulevat heijastumaan myös Varhan palveluiden kysyntään.
Oikeuskanslerinkin näkemyksen mukaan hyvinvointialueiden tulee sopeuttaa talouttaan vain sen verran, kuin on mahdollista ilman, että alueen asukkaiden perustuslaillinen oikeus palveluihin heikkenee tai pelastustoimen palvelut vaarantuvat lain vastaisella tavalla. Miten siis voimme samanaikaisesti pyrkiä tiukkaan talouskuriin, kun Varhassakin osa palveluista on jatkuvasti laittomalla tolalla?
Tilinpäätöksen yhteydessä tulee tietysti muistaa myös henkilöstöämme. Henkilöstö on ollut säästöpaineiden edessä kovilla. Kuten myöhemmin tässä kokouksessa käsiteltävänämme olevassa henkilöstökertomuksessa todetaan, on työhyvinvoinnin peruspilareille, kuten palautumiselle, työn imulle ja työyhteisön toimivuudelle annettava huomiota ja resursseja. Samalla on tärkeää puuttua kehittämiskohteisiin, kuten vaikuttamismahdollisuuksien puutteeseen ja työstressiin. Lisäksi työturvallisuuteen panostaminen on tärkeää. Kuitenkin nyt saman aikaisesti, kun henkilöstömme venyy säästöpaineiden alla, on käynnissä uudentyyppiset jatkuvat YT:t. Yleensä YT neuvotteluilla on selkeä alku ja selkeä loppu, minkä jälkeen palataan ns. normaaliin. Nyt kuitenkin YT:t eivät tunnu päättyvän ikinä. YT neuvotteluiden aiheuttama huoli oman työn jatkumisesta lamauttaa työyksiköt juuri pahimmalla hetkellä, kun myös jatkuvalle kehittämistyölle olisi akuutti tarve. Ammattilaisten arvostamana pysytteleminen vaatii Varhalta edelleen paljon selkiyttämistä ja vakautta. Henkilöstö on oman työnsä paras asiantuntija ja se meidän päättäjienkin tulee muistaa ja käydä jatkuvaa vuoropuhelua henkilöstön kanssa.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaa kiittää kuluneesta valtuustokaudesta ja hyvästä yhteistyöstä jokaista valtuutettua, valtuustoryhmien puheenjohtajistoa, viranhaltiaa ja erityisesti jokaista henkilökunnan jäsentä. Vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka epätoivoiselta, voimme vain luottaa siihen, että yhdessä tekemällä saavutamme parempaa.
Toisin kuin valtuutettu Hartiala edellä, minä en siteeraa tässä Antti Parpoa vaan Hemulia.
”Epätavalliset asiat ovat hauskoja silloin tällöin. Kaameat jutut ja kastuminen tai se, että selviytyy yksin. Mutta pidemmän päälle ne eivät ole miellyttäviä.”
Kiitos!