Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan aluevaltuuston kauden viimeinen kokous pidettiin tiistaina 20.5.2025 Kokoushotelli Linnasmäessä. Kokouksessa käsiteltiin etenkin vuotta 2024, kun esityslistalla olivat tilinpäätös, toimintakertomus, arviointikertomus sekä henkilöstökertomus. Samalla katsottiin koko kulunutta, historian ensimmäistä, hyvinvointialueen valtuustokautta.
Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron piti ryhmän puheenjohtaja Maarit Koivisto. Ryhmäpuheenvuorossa vasemmisto nosti esiin huolen siitä, että vaikka säästöissä on Varhassa onnistuttu, tiukka talouskuri on heikentänyt palvelujen saatavuutta ja henkilöstön jaksamista. Ryhmä korosti, ettei perusoikeuksia saa vaarantaa säästöjen vuoksi.
Muissa vasemmiston puheenvuoroissa Vammaisneuvoston puheenjohtaja Pirjo Rinne muistutti, ettei neuvostoa ole kuultu riittävästi päätöksenteossa, ja vaati tälle muutosta tulevalle valtuustokaudelle. Aluevaltuutettu Jukka Kärkkäinen puolestaan korosti arviointikertomuksen käsittelyssä, ettei Varhan taloutta saa tasapainottaa lakisääteisten palvelujen kustannuksella. Hän painotti myös mielenterveys- ja päihdepalvelujen integraation tärkeyttä koko hyvinvointialueella.
Varavaltuutettu ja henkilöstöjaoston jäsen Muhiadin Hersi toi taas esiin työntekijöiden kokemaa epäoikeudenmukaisuutta palkkaharmonisaatiossa ja korosti, että sijaiskiellot ja kuormittava työympäristö heikentävät henkilöstön jaksamista ja sitoutumista.
Kolme valtuustoaloitetta parempien palvelujen puolesta
Vasemmistoliiton ryhmä jätti kokouksessa kolme valtuustoaloitetta:
– Johannes Yrttiahon laatimassa aloitteessa esitettiin toimenpideohjelman laatimista, jolla vahvistetaan ennaltaehkäisevän ja yhteisöllisen opiskeluhuollon toteutuminen kaikilla kouluasteilla lain edellyttämällä tavalla.
– Timo Furuholmin laatimassa aloitteessa ehdotettiin matalan kynnyksen kohtaamispaikan perustamista päihteitä käyttäville Turun keskustaan, tarjoten tukea, ohjausta ja turvallisen tilan keskellä kasvavaa palvelutarvetta.
– Maarit Koiviston laatimassa aloitteessa vaadittiin kiireellisesti suunnitelmaa laadittavaksi päivystyksellisten ja kiireellisten palveluiden turvaamiseksi, jotta palveluverkon muutokset eivät vaaranna potilasturvallisuutta tai kansalaisten hoitoon pääsyä.
Valtuustoaloitteet ja valtuutettujen puheenvuoroja voit lukea kokonaisuudessaan Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton nettisivuilta.
Aloite: Ennaltaehkäisevän ja yhteisöllisen hyvinvointityön vahvistaminen kouluissa ja oppilaitoksissa.
Aloite: Matalan kynnyksen kohtaamispaikka päihdeongelmista kärsiville Turun keskustaan.
Aloite: Varhaan laadittava päivystyksellisesti ja kiireellisesti annettavien palveluiden suunnitelma.
Puheenvuoroja: Ajankohtaista – Valtuutetun sana