Räpsin äsken kuvia materiaalista ja löysin kohdan, johon valmistelemani puheenvuoro sopii erinomaisestiYrityksen tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen – Wikipediasta poimittu lause. Kun siirrytään hoiva-alalle lause alkaa tuntua kyseenalaiselta. Julkisuuteen on viime vuosina tullut lukuisia kohuja – mm Attendo, joka laskuttaa vanhuksia erikseen jokaisesta vessapaperirullan vaihdosta.
Lastensuojelussa, sekä samalla kaavalla toimivista vanhusten ja vammaisten palveluissa, haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisryhmiä – lapset, vanhukset, vammaiset – hyödyntämällä meidän suomalaisten valtion kassaa siirretään rahaa yksityisiin taskuihin.
Otan esimerkin. Kävin tekemässä hieman taustatyötä ja pstin PRH:lta Mehiläisen Familar Oy tilitinpäätöstietoja. Familiar nettosi 2019 lastensuojelupalveluillaan 8 500 000 euroa. Liikevaihto heidän lastensuojelupalveluissaan 2019 oli 67 miljoonaa, joten firman omistajille on jokaisesta heidän laitoksiinsa sijoitettuun lapseen käytetystä eurosta kilahtanut 12%. Tämän olemme kaikki suomalaiset maksaneet yhteistuumin verotuksen kautta.
Selailin taulukoita ja tilastoja lastensuojelusta. Kuudessa suurimmassa kaupungissamme on vuoden aikana tehty uusia sijoituspäätöksiä 4300 kappaletta. Kodinulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä maassamme on tuplaantunut 20 vuodessa.
2020 Familarin liikevaihto on noussut, mutta tulos pudonnut reilun miljoonan uusien lakien pakotettua heidät palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Mehiläisen johtajan miljoonatulot toki pienentävät myös tulosta. Hänen palkkaansa on ltoki kerätty myös vanhusten- ja terveydenhuollon varoja.
Mietimme yhteiskuntana, miten saisimme sosiaali- ja terveystyöntekijöille lisää palkkaa yhtä aikaa, kun ostopalveluistamme yli 10% siirretään sijoittajien taskuihin.
Yhteiskuntamme on suuri kansalaisryhmien ketju, joka on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki. Nähtävissä on nuorten pahoinvoinnin nousu, mielenterveyspalveluiden tarve ja huostaanottojen kasvu. Tälle pohjalle rakennamme tulevaisuuden yhteiskuntaa. Jos keskitymme ainoastaan pilvenpiirtäjien lisäämiseen eli BKT:n kasvattamiseen ja tulostavoitteellisuuteen, emmekä huolehdi pohjatyöstä, koko kansan hyvinvoinnista ja syrjäytymisen ehkäisystä, ne tulevat kaatumaan.
Lastensuojelussa hinnat vaihtelevat paljon. Perhesijoitukset ovat edullisempia. Perheisiin sijoitetaan yleisimmin pieniä lapsia. Nuoret taas lähetetään laitoksiin, joka on kalliimpaa. Selvittäessäni tätä on vastaani tullut yli 10 000 euron kuukausimaksuja! Perhekodeille maksettava korvaus vaihtelee 1300 ja 2700 välimaastossa riippuen siitä, onko lapsella erityishaasteita.
Tässä kohtaa voimme siis todeta, että lastensuojelu on yksityisille hyvä bisnes, jos sen osaa. Firmoille kannattavaa on tietenkin mahdollisimman suuret asiakasmäärät. Tällä hetkellä suomessa on noin 20000 sijoitettua lasta.
Nämä lapset ja nuoret tarvitsevat rakkautta, mutta lukuisten saamieni palautteiden perusteella voin sanoa, että suuri osa heistä kokee tulleensa säilötyksi. Vaikka tilanne on saattanut lähteä parin kuukauden yhteisesti sovitusta sijoituksesta, sitä ei saakaan purettua, kun perhe on saanut molemmin puolin hengähtää. Lapsi on nyt muuttunut systeemin holhokiksi.
Ohjeet henkilökunnan kirjauksiin tulevat ylhäältä. Kirjaukset kulkevat ketjussa, lukijat vaihtuvat. Kun paperin lukee työntekijä, joka ei edes tunne koko tapausta, voi tarina muuttua matkalla hyvinkin kauas todellisuudesta. Kukaan ei halua ottaa riskiä väärästä päätöksestä suuntaan, jossa lapsi kärsisi, joten turvallisempaa on jatkaa sijoituksia, vaikka kaikissa tapauksissa se ei ole tarpeellistakaan. Suuri työntekijävaihtuvuus alalla tukee toimintaketjua, jossa lapsi voi turhaan jäädä pitkäksikin aikaa sijoitukseen vaikka ongelmat olisikin saatu ratkottua niin, että lapsen kannalta olisi paras palata kotiin.
Minä näen alueuudistuksen mahdollisuutena puuttua suurten hoivajättien toimintaan. Lopettaa niiden mahdollisuudet siirtää suomalaisten rahoja sijoittajien taskuihin. Hoivarahojen tulisi kiertää Suomessa, tulon näkyä hoitajien palkoissa ja laadun parantua. Tällä hetkellä systeemissämme on miljoonien eurojen kokoinen aukko, joka on pois lasten hoivasta ja hoitajien palkoista.
Tilastoja tarkastellessa suurilla kaupungeilla kalliiden ostopalvelujen määrä on huomattavasti pieniä vähäisempi ja niillä on enemmän resursseja tuottaa omia palveluja – edelleen kyse on miljoonista!
Jatkossa aluehallinto voi panostaa tähän ja palvelun määrä ostopalveluina tulisi kyseenalaistaa. Kuuden suurimman kaupungin laitoshoidon ostopalvelujen määrä vaihtelee 20 ja 50 prosentin välillä, kun monissa pienemmissä kunnissa se voi olla lähellä sataa prosenttia.
Miten paljon ja monenlaista tukea näillä summilla voisikaan tarjota perheelle varhaisessa vaiheessa! Voitaisiin välttyä tilanteiden eskaloitumiselta sijoitukseen saakka. Rahaa tarvitaan monenlaisiin nuorten palveluihin, mm neuropsykiatriseen hoitoon, joka on äärimmäisen pahasti ruuhkautunut, kodin jaksamiseen kodinhoidosta alkaen.
Aluehallintouudistus avaa meille mahdollisuuden puuttua hoivajättien rahastukseen. Nyt on aika herättää Suomi unesta ja muuttaa nämä epäkohdat! Parempaa hoitoa lapsille, nopeampi varhainen apu, kokonaisvaltainen tuki perheille, enemmän työvoimaa ja parempi palkka!